Päivän lehdessä oli juttu matkailun uusimmasta trendistä, joka on tarjota arkisia kokemuksia tavallisten paikallisten parissa kaikenlaisten extreme-elämysten, luksushotellien ja hedonismihoitojen asemesta. Siis yhteisiä ruoanlaittohetkiä ja muita rientoja, joissa oppaina toimivat paikalliset tavikset.
Mutta miksi pysähtyä vain tähän? Tuli mieleen, että tuon palvelun voisi laajentaa ihan oikeaksi ja mahdollisimman todentuntuiseksi elämykseksi esimerkiksi siten, että laitettaisiin sen paikallisen perheen isä oikeastikin pihalle vaikkapa viikoksi ja matkailija sitten asettuisi siihen arkeen ihan täysimääräisesti – kävisi arkena sijaistamansa henkilön töissä, ottaisi oluet viikonloppuna tämän kaverien kanssa, hoitaisi lapset, ulkoiluttaisi koirat, haravoisi pihat ja hoitelisipa uudet aviolliset velvoitteensakin. Siis sataprosenttinen sukellus toisen arkeen, määräaikainen tosin.
Valikoimissa olisi monenlaista arkea tarjolla, hinnoittelukin vaihtelisi sen mukaan, missä, miten ja kenen kanssa arkeen pääsisi sukeltamaan: maalla vai kaupungissa, vaatimattomissa vai yltäkylläisissä oloissa, jälkikasvulla vai ilman, sosiaalisten velvoitteiden ja ympyröiden mukaan jne.
Minkälainen olisikaan kolme viikkoa Rion favelassa huumekuriirin kengissä? Viikko salarymanin saappaissa Tokiossa? Tai ihan vain keskiviikko keskisuomalaisen keski-ikäisen keskiluokkaisen keskituloisen keskustalaisen keskustakolmiossa?